Maukas juuresquinotto

juurespata-quinoa-quinotto-3juurespata-quinoa-quinotto-5

Kamraatit, nyt ollaan hyvän äärellä.

Pohjoisessa on valmistauduttu talveen. Takkapäivä on joka päivä, klapeja saa hakea sisälle tuon tuostakin. Kaapeista on kaivettu esille huopikkaat, villamyssyt, hanskat ja paksut talvitakit. Ensilumi satoi pihalle tänään, maisema on ainakin pienen hetken valkoinen.

Lokakuu vetelee viimeisiään eikä käy kieltäminen, etteikö syksyn hektisyys painaisi hartioilla. Vastapainoa onneksi tarjoavat rauhalliset illat ja yhteiset ateriahetket, on syksyn pimeydessä ehdottomasti puolensa. Olemme istahtaneet viimeisen kuukauden aikana kerran jos toisenkin lämmittävien patojen, risottojen sekä keittoruokien äärelle (mieheni on lyömätön pataruokien valmistaja). Tällä kertaa reseptipuikkoja heiluttelin minä, onnistumisesta kertokoon se että ruokaa on valmistettu nyt kahtena päivänä peräkkäin ja makuun ihastutettu sekä mieheni sekä ystäväni.

yellowmoodkitchen-hannamarirahkonen-3yellowmoodkitchen-hannamarirahkonen-1yellowmoodkitchen-hannamarirahkonen-2yellowmoodkitchen-hannamarirahkonen-1

Käytin juuresquinottoon mustaa quinoaa, jossa on pähkinäisen aromikas maku. Se ei silti ole maun kannalta pakollinen valinta, reseptiin sopii erinomaisesti myös miedomman makuinen vaalea quinoa tai risottoriisi (arborio), mikäli kaipaat perinteisempää ja silti yhtä maukasta lopputulosta.

Juurekset ovat sesongissa juuri nyt, valinnanvaraa löytyy uskomattoman hyvin. Olen hamstrannut jääkaapin alalaatikon täyteen bataattia, porkkanoita, palsternakkaa, mustajuurta ja punajuuria. Juuresten aromikas maku ja täyttävä koostumus ovat omiaan syysruokiin.

Reseptiin voi käyttää haluamiaan juureksia, mutta suositukseni on laittaa siihen ainakin ohjeen mukainen määrä palsternakkaa tai juuripersiljaa. Molemmissa on voimakas maku, jotka antavat ruokaan kypsentyessään omanlaisensa, tärkeän aromin. Quinotto on herkullista sellaisenaan, mutta se sopii erinomaisesti yhteen myös kanan ja kalan kanssa.

Ei siis muuta kuin villasukat jalkaan, hilloista punaviiniä lasiin ja yhteisiin kokkauspuuhiin perheen tai ystävien kanssa!

juurespata-quinoa-quinotto-7juurespata-quinoa-quinotto-2


JUURESQUINOTTO

neljä annosta


Keitetty quinoa

2 dl mustaa quinoaa (tai riisiä)

4 dl vettä

1 A.Vogelin kasvisliemikuutio

Mittaa quinoa tiheään lävikköön ja huuhtele huolellisesti kylmällä vedellä. Quinoan pinnalla olevat sapoiinit maistuvat karvaalle ja huuhtomisen ansiosta maku paranee huimasti. Mittaa quinoa, vesi ja kasvisliemikuutio kattilaan. Keitä 20 minuuttia.

Juureshöystö

200 g bataattia

200 g juuripersiljaa

200 g palsternakkaa

1 punasipuli

80 g raastettua parmesaania (mitä vanhempaa, sitä parempaa)

3 dl vettä

2 rkl voita

2 rkl tuoreen timjamin lehtiä

Raasta parmesaani hienoksi raasteeksi. Kuori bataatti, palsternakka, mustajuuri ja punasipuli. Raasta juurekset raastimen isoimmalla terällä ja leikkaa sipuli veitsellä silpuksi. Sulata voi pannulla juoksevaksi, lisää joukkoon raastetut juurekset, sipuli, vesi ja suola. Hauduta seosta kannen alla miedolla lämmöllä 20 minuutin ajan tai kunnes juurekset ovat pehmeähköjä.

Yhdistäminen

Lisää quinoa, raastettu parmesaani ja 1 dl vettä haudutetun juureshöystön sekaan. Hauduta miedolla lämmöllä 20 minuuttia. Tarjoile parmesaanin ja tuoreiden yrttien kanssa.

Vinkki: Jos haluat tehdä reseptin maidottomana ja vegaanisena, korvaa voin oliiviöljyllä ja parmesaanin käyttämällä 1 dl ravintohiivahiutaleita.

juurespata-quinoa-quinotto-1yellowmoodkitchen-hannamarirahkonen

Tykkäsitkö reseptistä?

Kiitos!

Tiinatuulia

Voi että, juuri tällaista uutta reseptiä ollaankin kaivattu meidän syksyyn ja tulevan talveen! Täällä Turun suunnalla ei vielä lunta näy, mutta tämä käy loistavasti myös ruskailtojen pariksi - kokeillaan taatusti lähiviikkoina :)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Kokeilkaa ihmeessä, quinotto on juurikin leppoisten syysiltojen paras kaveri! Harkitsen valmistavani tätä taas lisää, joskin tekisi mieli varioida mustalla riisillä.. Ihanaa marraskuun alkua!

Vastaa
Tiia

Tää on niiiiiin hyvää! Kiitos ohjeesta! Tein ison satsin jonka nautimme pitkään padassa haudutetun luomu lampaan ja punaviinin kanssa. Oi onnea :)
"Hävikistä herkuksi"-vinkkinä... kun laittaa seuraavana päivänä yli jääneeseen quinottoon , määrästä riippuen, 1-2 luomumunaa ja hieman lisää parmesania saa massasta ,pannulla voissa paistaen, aivan mielettömän herkullisia kasvispihvejä. Kätevä lounasherkku!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Ole hyvä ja kiitos sulle maailman parhaasta palautteesta sekä ideoista Tiia!

Tämä resepti on varsinainen kaamoksen kaataja, makumaailma on mielettömän intensiivinen ja voin vain kuvitella miten ihana yhdistelmä se on ollut lampaan ja punkun kanssa.. Taidanpa ottaa tämän yhdistelmän kokeiluun heti ensi viikolla. Tuo pihvi-idea on myös aivan loistava, molemmat menee testiin pohjoisessa.

Vastaa
Maria

Saako Rovaniemeltä jostain tuota mustaa quinoaa? Nyt olisi tarve!

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Omani tilasin muualta, mutta soittaisin sinuna Punnitse & Säästä -liikkeeseen ja tiedustelisin olisiko heillä mustaa quinoaa hyllyssä/laarissa. Ounasvaaran K-supermarketissa on myös kattava osasto luomuelintarvikkeita, olen nähnyt siellä ainakin vaaleaa quinoaa.

Vastaa
Petra

Hei,
Juureshöystön ohjeessa on 200g juurespersiljaa..? Mitähän sen pitäisi olla? Onko se se mustajuuri, joka tekstissä esiintyy? :-)

Vastaa
Hannamari Rahkonen

Oho, siinähän oli pieni typo. Reseptissä on käytetty juuripersiljaa, ei mustajuurta :)

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tutustu myös näihin resepteihin

Kirkastava DIY-kuorintajauhe
Rapeapohjainen ketopizza
Piparkakkutryffelit
Onnistuneet juhlat 4/6: Omenainen juhlasmoothie